Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Ajatuksia ensimmäisestä kotilomasta

Kuva
Päätin juuri mun ensimmäisen kotiloman sairaalasta. Tiistaina 12.1 mä sain kuulla ihanan huojentavia uutisia mun taudin tämänhetkisestä tilasta ja samalla sain tietää pääseväni viettämään loppuviikon ke 13.1- su 17.1 kotiin. Hyvät uutiset mun Leukemian suhteen koskivat riskiluokitusta ja hoitojen jatkosuunnitelmaa. Riskiluokituksen puolesta mun tauti sijoittuu jo aiemmin oletettuun keskisuuren riskin luokkaan, mutta luuydinnäytteessä, joka otettiin maanantaina, taudin jäännössolukkoa oli löydettävissä noin nollan prosentin luokkaa, mikä kertoo, että vahvaan remissiovaiheeseen on jo päästy. Tämä on paras mahdollinen tilanne, jossa mun taudin suhteen voitaisiin tässä hetkessä olla ja siitä oon enemmän, kuin kiitollinen. Hoidon jatkosuunnitelman mukaan tavoitteena on siis ensisijaisesti ehkäistä tautisolukon uusiutuvaa kehittymistä sytostaattien ja muiden hoitojen jatkumisen avulla ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, noin parin vuoden päästä mulla olisi tarkoitus olla kädessä tervee

Ensimmäinen kuukausi syöpäsairaana

 Tänään, 8.1.2021, tulee kuluneeksi tasan neljä viikkoa mun syöpädiagnoosista. Koen parhaillaan hyvin ristiriitaisia ja toisistaan eroavia tuntemuksia. Tavallaan tuntuu, että olisin ollut aina syöpäsairas ja että mikään ei olisi muuttunut viimeisen kuukauden aikana. Toisaalta taas jokainen uusi aamu sairaalassa muistuttaa mua siitä, että elän parhaillaan täysin tavallisesta arjestani poikkeavaa elämää. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö se tuntuisi hämmentävältä.  Miltä viimeinen kuukausi mun elämässä onkaan sitten näyttänyt? Hoitojen puolesta tahti on ollut hyvinkin tiukka. Niin kuin aiemmassa postauksessani mainitsin, tautiluokitukseni on Akuutti Lymfaattinen Leukemia, jonka hoidot pyritään aloittamaan aina heti diagnoosin saamisen jälkeen, jotta taudin eteneminen saadaan pysähtymään mahdollisimman tehokkaasti. Tätä mun ensimmäistä, kuukauden mittaista, sairaalahoitojaksoa kutsutaan intensiivijaksoksi. Tämän ensimmäisen kuukauden aikana mä oon saanut sytostaattihoitoja yhteensä vi

Mikä Leukemia?

 Miltä tuntuu, kun elämältä menee pohja aivan silmänräpäyksessä? En ollut koskaan aiemmin joutunut edes ajattelemaan kyseistä asiaa, saati sitten kokemaan sitä. Torstaina 10.12.2020, mun elämältä meni pohja. Jouduin päivystykseen epämääräisten ylävatsa- ja yläselkäalueen kipujen, sekä korkean kuumeen vuoksi. Päivystyksessä vietin aikaa lähes kymmenen tuntia, kunnes lääkäri saapui tapaamaan mua verikoetulosten kanssa. Varsinaisia epäilyksiä mistään ei ollut, joten mulla ei ollut mitään hajua, mitä odottaa. Lopulta lääkäri kääntyy mun puoleen ja ilmoittaa, että verikoetulosten perusteella hänellä on syytä epäillä mun sairastavan pahalaatuista veritautia, Leukemiaa. Leukemiaa? Kyseinen sana jäi kaikumaan mun päähän yhä uudestaan ja uudestaan, mutta mun aivot eivät kyenneet käsittelemään sitä. Kun lääkäri kysyi multa, tiedänkö mä mitä Leukemia tarkoittaa, tai millainen sairaus se on, vastasin vain reippaasti, että joo. En mä oikeasti ymmärtänyt. Mähän olin täysin terve. Mitä pienestä kuume