Miten toivoisin läheisten kohtaavan mut sairauden kanssa?
Ennen sairastumista oon tietyllä tavalla kokenut kärsiväni hypokondriasta. Eli käytännössä siis pelkään ja kuvittelen sairastavani jotain vakavaa sairautta ja pyörittelen siihen liittyviä pahimpia uhkakuvia aktiivisesti päässäni, kunnes väsyn. Yksi pahin pelkoni tässä elämässä onkin siis ollut sairastua vakavasti. Ja sen lisäksi, että oon hysteerisesti pelännyt omaa kuolemaani, oon ollut jatkuvasti myös huolissani läheisteni kohtalosta. Lopulta mun yksi pahimmista peloista kävikin toteen ja vielä näin nuorella iällä. Koen, että tämä leukemia on muuttanut mua monella tasolla ja siksi itsellenikin on välillä epäselvää, miten toivon ihmisten kohtaavan mut. Mä oon nuori ihminen, joka sairastui vakavasti. Mä oon joutunut käymään läpi sellaisia ajatuksia, joihin yleensä törmätään vanhana kuolinvuoteella. Oon kasvanut henkisesti. Ihan valtavasti. Mun on ollut pakko. Tässä on yksi syy, minkä vuoksi toivon, ettei mun seurassa varottaisi omia sanomisia. Oon käynyt läpi aivan järkyttävän kamali