Leukemiapäiväkirjat

 Oon joskus miettinyt, etten koskaan kykenisi tekemään itsemurhaa, koska tiedän läheisteni kärsisivän siitä niin paljon. Nyt tämä sairastuminen tuntuu vähintäänkin yhtä pahalta, sillä läheiseni elävät näitä vaikeita aikoja yhdessä mun kanssa. Oon jatkuvasti aika väsynyt ja voimaton, enkä oikein jaksa pitää yhteyttä ihmisiin. Tunnen siitä huonoa omatuntoa, vaikkei pitäisi. Nyt mun on tärkeintä keskittyä mun omaan jaksamiseen ja kaikki tuki ympärillä on enemmän kuin tervetullutta. En usko, että voin koskaan sanoa olevani iloinen, että kävin tämän kaiken läpi, mutta uskon olevani maailman tyytyväisin siihen, että kaikesta huolimatta, mä selvisin. Välillä tuntuu, että sairastuminen vei multa ihan kaiken, vaikkei se pidä paikkansa. Kaikesta huolimatta suurin tuki ja turva, sekä voimanlähde mulle on ollut mun rakkaat läheiset, sekä kaikki muut mun matkaa myötäelävät ihmiset. Oon aina pelännyt sitä, että joku mun läheinen sairastuu ja se on tuntunut ajatuksena pahemmalta, kuin se, että itse s

Jos ihmisiä jaoteltaisiin virallisesti hyviin ja pahoihin ihmisiin, sanoisin olevani hyvä ihminen. Koen, että mulla on aina ollut yleisesti ottaen hyvät arvot ja oon osannut hyödyntää niitä oikealla tavalla. Oon kuitenkin ollut myös ollut todella etuoikeutettu monessa asiassa ja monella tavalla. Mielestäni en olisi voinut olla kiitollisempi kaikesta, mitä oon saanut ja kokenut. Nyt sairastumisen myötä olen kuitenkin tajunnut, että koskaan ei voi olla liian kiitollinen. Itsestäänselvyyksiä ei ole ja se tulisi jokaisen muistaa. Leukemiahelvetti. Siksi mä kutsun tätä paikkaa, jossa elän parhaillaan. Ja ei, paikalla mä en tarkoita pelkästään tätä sairaalaympäristöä. Leukemiahelvetti on sitä kaikkea, mitä mulle on tapahtunut fyysisesti ja psyykkisesti viimeisten kuukausien aikana. Tuntuu, kuin kaikki muut ihmiset eläisivät yhtenäisessä kuplassa, johon mä en vain pääse sisään. Muiden elämä jatkuu normaalisti, mun jumittaa paikallaan. Pelkästään jo se, että ympärillä olevat ihmiset elävät nor