Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Selkäydinhoito ja -näyte

Leukemiaa sairastava kohtaa syöpämatkallaan ainakin kolmenlaisia toimenpiteitä. Selkäydinhoitoja, selkäydinnäytteitä ja luuydinnäytteitä. Kaikki mainitut toimenpiteet ovat sellaisia, joihin ei normaalisti kovinkaan usein törmää, paitsi hoidettaessa Hematologisia sairauksia. En ole puhunut instagramissa toimenpiteistä kovinkaan tarkasti tai syväluotaavasti, koska siihen vaaditaan melko paljon informaatiota. Mäkään en kaikkea tiedä, tai edes voi tietää, koska en ole opiskellut kyseisiä asioita. Potilaana kuitenkin tietää tapahtumien kulun toimenpiteessä ja jonkin verran siitä, mitä niissä konkreettisesti tapahtuu. Oon jonkin verran saanut kysymyksiä niihin liittyen, joten tänään ajattelin kertoa selkäydinhoidosta ja -näytteestä. Luuydinnäytteestä kerron sitten toisessa postauksessa, jotta postauksien pituus pysyy maltillisena. Selkäydinhoidossa selkäydinkanavaan laitetaan ohuella neulalla jotakin sytostaattia, potilaasta riippuen. Mun tapauksessa laitetaan aina metotreksaattia. Lääkettä

Mistä päivä osastolla koostuu?

Sairaala-arki on monelle terveelle ihmiselle hyvinkin vieras asia, jos se ei ole koskettanut omaa elämää millään tavalla. Henkilökohtaisesti osaan kertoa kokemuksia vain täältä Kuopion yliopistollisen sairaalan Hematologiselta osastolta, joka eroaa jonkin verran muusta osastoelämästä. Koska kyseessä on osasto, joka on täynnä huonon vastustuskyvyn omaavia potilaita, tulee hygienian ja ohjeistuksien olla vähän eri tasoa, kuin osastoilla yleisesti. Tämä mun osasto poikkeaa monesta muusta osastosta myös sen puolesta, että nyt korona-aikaankaan vierailuja ei ole hirveämmin rajoitettu. Monilta osastoilta on kielletty vierailijat kokonaan, mutta koska täällä on paljon pitkäaikaissairaita, jotka käytännössä asuvat osastolla (mukaan lukien minä), potilaiden tulee saada tavata läheisiään. Jokaisella vierailijalla tulee kuitenkin olla maski ja sairaana ei saa tulla tapaamaan potilaita. Vierailuaika on muuten rajaton, mutta yöhoitajien tullessa töihin, vierailijan pitää viimeistään lähteä. Tänään